maanantai 14. kesäkuuta 2010

voimaruokaa - OLIIVIÖLJY

E-vitamiinipitoinen oliiviöljy madaltaa sydän- ja verisuonisairauksien riskiä, alentaa veren kolesterolia ja hillitsee vatsahappojen erittymistä. Oliiviöljyllä voidaan hoitaa myös ummetusta, kutisevaa ihoa ja psoriasista.

Mutta öljyn valintaan kannattaa panostaa, sillä kemiallisesti jalostetut oliiviöljyt eivät sisällä lainkaan terveyttä edistäviä aineosia, päinvastoin!






Oliivin viljely vaatii kärsivällisyyttä, sillä puu tuottaa ensimmäisen kunnollisen sadon vasta 20 vuoden iässä. Puut voivat elää satoja vuosia ja oliiviviljelmät periytyvätkin yleensä isältä pojalle. Oliivipuun runko vanhenee kuin kasvattajansakin; kaarnaan piirtyy juonteita ja pinta muuttuu ajan myötä ryppyiseksi.

Ennen vanhaan monet oliivinviljelijät tekivät sivutoimenaan merimiehen töitä. Miehet olivat kesäisin merellä ja talvisin kotona hoitamassa pengerviljelmiään. Nykyisin turismin tuomat kiireet ja Euroopan Unionin tuki pitävät isännät kotona koko vuoden.

Oliivipuut puhkeavat Välimerellä kukkaan huhtikuussa. Kukan paikalle syntyy kirkkaan vihreä marja, joka ajan myötä kasvaa ja muuttu ensin keltaiseksi, sitten punertavaksi ja lopulta mustaksi. Eri väriset oliivit ovat siis saman puun eri ikäisiä luumarjoja. Vihreät pöytäoliivit kertätään alkusyksystä, kun taas mustien oliivien satoa korjataan lokakuun alusta aina vuoden loppuun asti.

Sadonkorjuu työllistää koko suvun, oliivit kerätään nimittäin käsityönä. Puita ravistellaan ja oliivit tiputetaan puiden alle levitettyihin verkkoihin. Sitten oliivit pakataan laatikoihin ja kuljetetaan saman tien puristamoon. Pienillä tiloilla öljy puristetaan heti, tehtaissakin oliivit pyritään puristamaan viimeistään kahden vuorokauden sisällä keräämisestä.

Valtavat myllynkivet murskaavat oliivit kivineen päivineen puuromaiseksi tahnaksi. Neitsytöljy, extra virgin, on myllynkivien välistä valuvaa oliivimehua. Massaa kuumennetaan ja siitä puristetaan lisää öljyä, mutta sen maku ei koskaan voi kilpailla neitsyt oliiviöljyn kanssa. Puristamisen jälkeen öljy lingotaan, seos suodatetaan, luokitellaan, pullotetaan, pakataan ja merkitään etiketein. Tämän jälkeen öljypullot ovat valmiita matkustamaan eri puolille maailmaa ja talkootyöläiset voivat aloittaa sadonkorjuujuhlat.



OLIIVIÖLJYPULLON ETIKETIN SISÄLTÄMÄÄ SALAKIELTÄ:

KYLMÄPURITETTU EKSTRA VIRGIN NEITSYTÖLJY
Extra virgin, erittäin hieno neisytöljy, on parasta mahdollista oliiviöljyä. Oliivit murskataan suurien myllynkivien välissä ja tuorepuristettu mehu otetaan talteen. Öljyn maku vaihtelee raikkaan ruohomaisesta omenan ja pähkinän vivahteisiin, öljyn oleiinihappopitoisuus, eli vapaiden rasvahappojen määrä, on alle 1%.

HIENO NEITSYTÖLJY
fine virgin öljy on laadukasta kylmäpuristettua öljyä, jossa vapaiden rasvahappojen määrä on enintään 1.5%.

NEITSYTÖLJY
Virgin öljyssä on tallella hieno aromi ja maku ja se on myös kylmäpuristettua. Öljyn happamuusaste saa olla enintään 2%.

LAMPANTE ÖLJY
Lamppuneitsytöljy on pahanmakuista ja-hajuista öljyä. Happopitoisuus on huimat 3,3%. Lampante ei sovi ruoanvalmistukseen, mutta öljyä käytetään tekstiili- ja kosmetiikkateollisuudessa. Kun lampante öljyn haju- ja makuvirheet poistetaan, tehdään öljystä keinotekoisesti extra virgin tai virgin luokkaan kuuluvia, mutta aromivirheellisiä ja samalla edullisia, tai paremminkin halpoja öljyjä; halvan hintaisia ja halvan makuisia.

RAFFINOITU OLIIVIÖLJY
Refined, eli puhdistettu öljy on lampante öljyn kemiallisesti puhdistettu moto. Tuloksena on täysin kirkas, hajuton ja mauton öljy, jonka happopitoisuus on enää 0,5%. Öljyä voi käyttää ruoanlaittoon, mutta sen maku ja tuoksu ovat mitäänsanomattomia, yleensä sen joukkoon sekoitetaan oliiviöljyä värin, tuoksun ja maun palauttamiseksi.

PUHDAS OLIIVIÖLJY
Pure öljy on raffinoidun oliiviöljyn ja neitsytöljyn sekoitus, jonka oliivihappopitoisuus jää alle 1,5%.. Öljyä käytetään uppopaistamiseen, mutta sen maku ei houkuttele sellaisenaan syötäväksi. Puhdas öljy on nimenä harhaanjohtava, sillä kysehän on oikeasti sekoiteöljystä, joka on tehty lamppuöljyn johdannaisesta. Öljyt sekoitetaan useammasta laatuluokasta ja useista maista valituista öljyistä. Tavallisesti italialaiseen tai espanjalaiseen raffinoituun lamppuöljyyn lisätään sopiva määrä kreikkalaista tai turkkilaista extra virgin oliiviöljyä.

POMANCE OLIIVIÖLJY
Pomance öljyä saadaan oliivimassasta, josta ensin kylmäpuristetaan korkeatasoisin öljy pois. Puristusjätteestä kemiallisesti korkeassa lämpötilassa erotettava öljy on mautonta, hajutonta ja väritöntä. Pomance öljyyn sekoitetaan oliiviöljyä värin ja maun korjaamiseksi, juuri näistä sekoiteoljyistä löytyi kesällä 2001 syöpää aiheuttavia PAH-yhdisteitä.




TAPENADE, OLIIVITAHNA

100 g suolaveteen säilöttyjä kivettömiä oliiveja
2 rkl kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
1 tl sitruunamehua
vastajauhettua mustapippuria

Valuta oliivit, mittaa kaikki aineet tehosekoittimen kulhoon, jauha tasaiseksi tahnaksi. Tarjoa rapeakuorisen leivän kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

maistuiko vai jäitkö kaipaamaan jotain mausteita? lähetä mintulle terveisiä!