lauantai 2. lokakuuta 2010

gourmeeta arkeen - piknikkiä elämään HALLOWEEN





Kun ilta hämärtyy, on aika hiipiä kurpitsalyhtyjen valossa hämähäkinseittien alle ja nauttia suorastaan kammottava Halloween-illallinen. Tarjolla on merirosvon kakkapökäleitä, noita-akan näppejä, aivoja, silmiä, pissaboolia, hämähäkin seittikakkua, kärpäsiä, pääkallopipareita ja toinen toistaan karmivimmin koristeltuja kuppikakkuja.


Meille Halloweenista tuli ihan vahingossa uusi perinne. Perinnehän on yleensä vanhemmalta polvelta opittua ja tuttua, mutta Halloween oli meille täysin vierasta. Ei ollut aikomustakaan innostua amerikkalaisesta krääsäkauppiaiden karnevaalista, kunnes kerran, juuri Halloween päivänä, olin lapsenlikkana kahdeksalle vekaralle. Lasten mielissä Halloween oli herkullinen sekoitus naamiaisia, synttäriherkkuja ja askartelukerhoa. Kaikki osallistuivat yhteisen juhlan järjestelemiseen intoa puhkuen.

Suunnittelu oli jo puolet hauskasta, ja sitten kun päästiin väsäämään iljettäviä ruokia ja koristelemaan kammottavia leivonnaisia, alkoi tunnelma olla kohdallaan. Pääkalloissa meni meidän raja; inhottavia hyönteisiä ja nakkisormiakin meillä oli ruokalistalla, muttei yhtään oikeasti pelottavaa ruokaa tai koristusta: ei piruja, ei tekoverta eikä kirveitä. Kurpitsalyhtyjen kovertaminen oli kaikessa yksinkertaisuudessaan illan kohokohta. Yllätysohjelmana kävimme etsintäkierroksella lähimetsässä, me aikuiset kun olimme saaneet käsiimme muinaisten merirosvojen aarrekartan. Ilta kului leppoisasti omatkoisia herkkuja nautiskellen ja merirosvojen arrekartan ohjeita tulkiten. Nauruhermoja kutkutti kauhuarpajaiset, joiden voittaja sai muumion tehtävän kun koko muu joukko paketoi muumion vessapaerikääreellä. Lasten into tarttui vaivihkaa aikuisiinkin ja päivästä jäi niin hyvä muisto, ettei tullut mieleenkään hyptä seuraavan Halloweenin yli. Hurraa globalisaatio !

**********************************************************

HALLOWEEN MENÚ

MERIROSVON KAKKAPÖKÄEITÄ - merirosvokoktailtikuilla (Tiimarista tai Prismasta) koristeltuja lihapullia
AIVOJA - spagettia
NOITA-AKAN NÄPPEJÄ - nakkeja joihin on asennettu mantelilastukynnet
KÄRPÄSIÄ - rusinoita, joilla on mentelilastusiivet
SILMIÄ - koristeltuja kovaksikeitetyn kananmunan puolikkaita
HÄMÄHÄKINSEITTIKAKKUA - uunipellillinen sekoitettuja brownie- ja blondie taikinoita, johon on veitsenkärjellä vedetty jokaisesta kulmasta keskipisteeseen hämähäkin seittikuvio ja johon paistamisen jälkeen on asetettu keskelle iso kuminen hämähäkki
KUMMITUSLINNAKAKKU - sokerikakkutaikinasta tavallisilla irtopohjamuoteilla leivottuja kakkupohjia, johon on lisätty jäätelötötterö-vohveleita ylösalaisin torneiksi ja joka on koristeltu mustalla karamellivärillä värjätyllä kermavaahdolla
PÄÄKALLOJÄÄTELÖ - vaniljajäätelöä, joka on leikattu pääkallon muotoon ja jonka silmät ja hampaankolot on tehostettu mustilla lakupötköillä
KOVETTUNUTTA LIMAA - vihreällä elintarvikevärillä värjättyä popcornia
PISSABOOLIA - omenamehua, jonka pitää viileänä kertakäyttöhanskassa pakastettu käden muotoinen jääpala


**********************************************************

HALLOWEEN KORISTUKSIA

KURPITSAT - perinteisen koverruksen lisäksi kurpitsa näyttää aika inhottavalta kun sen kuoreen kaivaa sikin sokin reikiä ja niihin asettelee kumihiiriä kuristamaan ulospäin ja toisiin reikiin menossa sisäänpäin ja päälle vielä pari hiirtä juoksentelemaan

OVIKRANSSI - harmaalla jäkälällä päällystetty kranssi (puutarhaliikkeissä on syksyisin juuri sopivanlaisia hautakransseja myynnissä !), johon on kiinnitetty sikin sokin erikokoisia muovihämähäkkejä

PIMEÄSSÄ HOHTAVAT HYÖNTEISET - lelukaupan pimeässä hohtava hyönteiskokoelma pääsee loistamaan, Halloween tarinoita on mukava kertoa ringissä hämärässä hohtavien ötököiden ympärillä

PÖYTÄKORISTE - näyttävän hämähäkinseitin pöydän yläpuolelle saa valkoisesta hyttysverkosta, johon on ripoteltu muovihämähäkkejä ja muutama kumihiirikin, sitten itse pöytään ruokien sekaan vielä muovisia muurahaisia ja torakoita, YÄK !

**********************************************************

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Kiitos hauskoista vinkeistä ja tosi herkullisista leivonnaisistasi!
    "Oi,jospa oisin saanut olla mukana.." Retromummo

    VastaaPoista
  2. Hei retromummo, kummitusjuhlat olivat kyllä haamumaisen hauskat !!! Jos tykkäät juhlien järjestelyvinkeistä jatkossakin, käy katsomassa vuoden vaihteen jälkeen juhlaopas.blogspot.com
    Se on uusi juhla-aiheinen blogini...eikä hätää vaikka osoite unohtuisikin, liitän vuoden viimeiseen juttuun suoran linkinkin, mistä juhlablogiin pääsee yhdellä napsautuksella.
    :)

    VastaaPoista

maistuiko vai jäitkö kaipaamaan jotain mausteita? lähetä mintulle terveisiä!