maanantai 19. heinäkuuta 2010

voimaruokaa - KOOKOS



Kookospähkinä on luonnon oman irtokarkkikauppa, elintarvikekioski ja luontaistuotekauppa samojen kuorien sisällä.








Valkoisella hedelmälihalla vuorattu kookospähkinä kätkee sisäänsä maukasta nestettä. Kirkas kookosvesi sisältää vitamiineja (A-, C-, B6-vitamiinit) ja kivennäisaineita (mangnesium, kalsium, fosfori, sinkki, kalium, rauta). YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO onkin nimennyt ravitsevan kookosveden "elämän vedeksi", "the fluid of life".

Ruoanlaitossa käytettävää kookosmaitoa, valkoista nestettä, saadaan puristamalla hedelmälihaa. Leipojien iloksi puristettu "kookosliha" vuollaan vielä kookoslastuiksi tai raastetaan kookoshiutaleiksi.

Kookos on tuore kun neste hölskyy sisällä, vanhentuessaan kookosvesi imeytyy valkoiseen hedelmälihaan.Trooppisilla alueilla nuoren kookoksen vettä on juotu niin kauan kuin palmua on osattu hyödyntää, mutta länsimaissa trenditietoinen väki maistelee kookosjuomaa vasta 2000-luvulla. Popin kuningatar Madonna on kookosveden suurkuluttaja ja puolestapuhuja. Myös ikinuori Demi Moore vannoo Vita Coco-nimisen tetraan pakatun kookosveden nimeen. Suomesta ei Vita Cocoa kauppojen hyllyiltä löydä, mutta kookosveden makuun pääsee Saksassa purkitetun Antonio Martins coco juice- nimisen luomu kookosveden avulla.


VIETNAMILAINEN KOOKOSVANUKAS, dua kem karamen
1 1/3 dl kiteistä ruokosokeria
1 dl vettä
2 1/2 dl maitoa
2 1/2 kookosmaitoa
4 kananmunaa
1 dl hienoa sokeria
pari raapaisua vaniljatangon sisuksesta

koristeeksi
kookoshiutaleita

Keitä kidesokerista ja vedestä kullanruskea siirappi. kaada karamellisiirappi neljään annosvuokaan ja kallistele vuokia niin että siirappi leviää tasaisesti reunoille ja pohjalle.

Kuumenna maitoa ja kookosmaitoa kattilassa koko ajan sekoittaen, kunnes seos kuplii reunoilta.

Vatkaa kulhossa munat, hieno sokeri ja vanlja. (Älä vaahdota, ilmakuplat tekevät vanukkaan rakenteeseen reikiä). Valuta maitoseos ohuena nauhana munaseokseen, vatkaa koko ajan.

Kaada vanukasseos paahtosokerilla vuorattuihin annosvuokiin. Täytä uunivuoka puolilleen vettä ja nosta vuoat vesihauteesen. Kypsennä vanukkaita 160-asteisessa uunissa 40 minuuttia, kunnes seos hyytyy.

Nosta vuoat uunista, anna niiden jäähtyä huoneenlämmössä. Irrota vanukkaat vuoista terävällä veitsenkärjellä, kumoa tarjoilualustalle.

paahda kookoshiutaleita kuivalla pannulla kullan keltaiseksi. Ripottele vanukkaiden päälle paahdettua kookosta juuri ennen tarjoamista.

1 kommentti:

maistuiko vai jäitkö kaipaamaan jotain mausteita? lähetä mintulle terveisiä!